KTL Hans Mäntylän organisaatioiden ja johtamisen alaan kuuluva väitöskirja ”On ’Good’ Academic Work – Practicing Respect at Close Range” tarkastetaan Helsingin kauppakorkea-koulussa 15.6.2007. Vastaväittäjänä toimii professori Stephen Fineman (University of Bath) ja kustoksena professori Keijo Räsänen. Mäntylän väitöstutkimus käsittelee akateemista työtä tämän päivän yliopistossa: millaisista tehtävistä ja velvollisuuksista yliopistotyö rakentuu, millaiset kokemukset ja tunteet värittävät tutkijaopettajien kertomuksia omasta arjestaan ja mikä saa heidät innostumaan omasta työstään? Lähtökohtana on työntekijöiden näkökulma: miten ”tavalliset” tutkijaopettajat tekevät selkoa siitä, mitä heidän jokapäiväiselle työlleen on tapahtumassa? Mikä saa heidät kokemaan työnsä mielekkääksi ja moraalisesti palkitsevaksi tilanteessa, jota leimaa raivokas kilpailu, kiire, ylipitkät työpäivät, jatkuva määräaikaisuus, loputon arviointi, johdon tiukkeneva kontrolli sekä kehno palkka? Tutkimuksessa kuvataan kriittisen korkeakoulututkimuksen avulla muutoksia, joissa yliopistot jäljittelevät yritysmaailman johtajakeskeisiä toimintatapoja. Managerialistisessa hallintatavassa työn moraaliset ja poliittiset kysymykset pyritään neutraloimaan teknisiksi ongelmiksi. Toiminnan tarkoituksella ei ole niin väliä, kunhan vain toimitaan ”tehokkaasti ja kilpailu-kykyisesti”. Yliopistotyöntekijöiden kannalta managerialismin seuraukset ovat huolestuttavia: keskustelu yliopiston toiminnan tarkoituksesta estyy, tutkijaopettajat menettävät oman työnsä autonomiaa ja työn mielekkyyden perusta murenee. Tutkimuksen tavoitteena onkin herättää moniäänistä, moraalista keskustelua akateemisen työn tarkoituksesta. Siinä perehdytään erityisesti tutkijaopettajien erilaisiin käsityksiin siitä, mikä on hyvää ja toivottavaa. Tutkimuksen haastavin kysymys kuuluu: mikä vielä innostaa tutkijaopettajia tekemään ”hyvää” työtä? Vastauksia tähän kysymykseen etsitään osallistuvan tutkimuksen, tunnetutkimuksen, narratiivisen tutkimuksen ja hyve-eettisen filosofian avulla. Tutkimuksessa väitetään, että tutkijaopettajat kokevat työnsä mielekkääksi nimenomaan silloin, kun he voivat tehdä sitä mahdollisimman hyvin ja uudistaa sitä pitkäjänteisesti. Ne uudet kontrollin ja ”osallistamisen” keinot, joiden tarkoitus on sitouttaa tutkijaopettajia tekemään omaa työtään ulkoapäin asetettujen tehokkuus- ja tuloksellisuuskriteerien mukaan, ovat ristiriidassa akateemisen työn autonomisen luonteen ja työn sisäisten hyvyyskriteerien kanssa. Tutkijaopettajien vastarinta akateemisen työn monimuotoisuutta kaventavia muutoksia kohtaan ei välttämättä tarkoita sitä, että tutkijat olisivat haluttomia muuttumaan. Vastarinta kertoo pikemminkin siitä, mikä akateemisen työn eri muodoissa on arvokasta, mielekästä ja vaalimisen arvoista.
