Lappi mainittiin kartoissa ensimmäisiä kertoja 1400-luvulla. "Wildhlappeladi" ja "Pilapeland" esiintyivät fantastisina takamaina, joissa saattoi asua kääpiöitä. Uuden ajan myötä esitykset täsmentyivät, ja 1600-luvulla Lappi hahmottui hollantilaisissa ja ruotsalaisissa kartoissa pääpiirteittäin oikein - kartoituksen tilanteeseen tyydyttiinkin pitkään.

Merkittävän täsmennyksen koko Pohjolan kartoitukseen toi Ruotsin Kuninkaallisen Vuorikollegion valtakunnan kartasto, jonka Suomea koskeva osa julkaistiin 1799. Geodeettinen paikanmääritys ja kartoittajien mittaukset johtivat varsin hyvin todellisuutta vastaaviin karttoihin. Suomen autonomisessa suuriruhtinaskunnassa suomalaiset ja venäläiset sotilastopografiset osastot ja sittemmin oma maanmittauslaitos jatkoivat karttatyötä. Lapin karttojen erikoisuuksia olivat kultamaiden kartat sekä maailmansodan aikaiset saksalaisten joukkojen kartoitustyöt sekä myöhemmin ulkoilukartat.

Kun Maanmittauslaitoksen Lapin peruskartoitusta tehtiin 1950- ja 1960-luvulla, osallistui työhön Yrjö Teeriaho, joka sittemmin toimi Karttakeskuksen tuontantopäällikkönä. Hän on tarkastellut pohjoista maankolkkaa niin kartoissaan kuin julkaisuissaan Pitkin poikin Saariselkää ja muita Lapin takamaita (2006) ja Kartan kanssa kairassa (2007).

Tässä teoksessa Teeriaho luo katsauksen Lapin vanhoihin karttoihin ja esittelee niistä mielenkiintoisen valikoiman, jossa on myös mukana merkittäviä, aiemmin huomiotta jääneitä kartastoja, kuten veljesten Petter Wilhelm ja Josef Aurénin pitäjänkartat 1860- ja 1870-luvulta. Erikoista huomiota hän kiinnittää Lapin paikannimistöön. Karttoja ja tekstiä höystävät maanmittareiden ja kartoittajien Lapin oloista kertovat valokuvat.