Muutamaa suurinta kasvukeskusta lukuun ottamatta suomalaiset kaupungit ovat ihmeissään. Menneiden vuosikymmenten kasvu on ohi, koska syntyvyys laskee ja kuolleisuus on sitkeästi 100 %.

Nettoveronmaksajia eli heitä, jotka kuluttavat yhteiskunnan palveluja vähemmän kuin maksavat veroja, on entistä pienempi porukka. Yritystoiminta globalisoituu ja keskittyy yhä voimakkaammin ulkomaisiin yrityksiin. Kaikki se, mitä hyvinvointiyhteiskunta on kyennyt tarjoamaan, ei enää ole itsestään selvää.

Pitäisi opetella tyytymään vähempään, eikä se ole välttämättä helppoa. Tämä kehitys on ollut nähtävissä koko 2000-luvun ajan ja se koskee Hämeenlinnan lisäksi muitakin keskikokoisia ja pieniä kaupunkeja. Oletettavasti vain harva niistä on halunnut kehittää itselleen varsinaisen selviytymisstrategian, jossa tavoitetaso ja sitä vastaavat toimenpiteet olisi asetettu vääjäämättömien kehitysnäkymien mukaisesti aiempaa realistisemmalle tasolle.

Itseään etsivä kaupunki rapsuttelee yhden vuosikymmenen ajalta yleisemminkin yhteiskunnan kehitystä. Näkyvät ja piilossa olevat pyrkimykset ovat mullistamassa sosiaalisia, eettisiä ja talouden rakenteita. Pamfletti keskittyy Hämeenlinnan kaupunkiin, koska kirjoittajalla on ollut tilaisuus seurata paikallispolitiikkona läheltä, miten kaupunki aikoo löytää tulevaisuutensa. Taustalla on huoli, että hieno historiallinen kulttuurikaupunki menettää spekulatiivisissa peliliikkeissä omaleimaisuuttaan.