Olen itse ollut sairaalapappina. Ymmärrän nyt, miten vähän tajusin sitä maailmaa, jossa kärsivät elävät. Vasta, kun elämän kova koulu on pannut minut istumaan rampana rampojen joukkoon ja itkemään itkevien kanssa, alan ymmärtää, mitä on sairauden tuoma tuska.

Nuori pappi joutuu loppuelämäkseen sairasvuoteeseen. "Olenko niin paljon pahempi kuin toiset tullessani erotetuksi muusta maailmasta", hän kysyy. Kysymykseen ei tule vastausta, sielu vain ajautuu alati syvemmälti epätietoisuuden ristiaallokkoon. Eräänä yönä sairaasta tuntuu, ettei Jumalakaan enää voi vaatia kestämistä. Juuri silloin sairaskammiossa tapahtuu ihmeellisiä. Kärsimys löytää tarkoituksen. Sielun silmien eteen avautuu näky, jossa loppumaton kärsivien joukko kulkee vaellustietään. Heille annetaan sanottavaa. Syntyy kärsivän sana kärsivälle.