|
|

avaa valikko

Kaksoiselämää
28,50 €
Kustannusosakeyhtiö Teos
Sivumäärä: 304 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2017, 14.07.2017 (lisätietoa(avautuu ponnahdusikkunassa))
Kieli: Suomi
Perussuomalaisen poliitikon Kari Pajarin mieli on maassa. Surkean vaalituloksen vuoksi hän joutuu jättämään tehtävänsä sisäministerinä. Hänellä on onnekseen takataskussa eräänlainen valttikortti. Aloittaakseen paluun yhteiskunnallisiin tehtäviin Pajari sopii tapaamisen asianajaja Camilla Koronowin kanssa Helsingin Tähtitorninmäelle.

Rumankolean illan tapahtumat kuitenkin riistäytyvät käsistä. Paikalle hälytetään oluella istuvat keskusrikospoliisin tutkijat Heikki Söder ja Matti Joronen. Suomen tunnetuimmat murhatutkijat eivät osaa aavistaa, kuinka monimutkainen tapaus heillä on käsissään. Se johdattaa Söderin ja Jorosen Turkuun, josta 1990-luvun pankkikriisin myötä alkaa selvitä merkillisiä asioita. Onko kyse terrorismista, rakkaudesta, juridiikasta vai politiikan ja bisneksen valtapelistä?

Jollakin tapaa murhiin liittyy myös Kakolassa 1990-luvun lopulla istuva vanki, joka jaksaa päivästä toiseen sen voimalla, että uskoo saavansa vielä oikeutta, muodossa tai toisessa. Ja joka laulaa päiviä kuluttaakseen mielessään Juice Leskistä: ”Kadehdi en niitä jotka luotuja on kaksoiselämään. Joskus tuntuu etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään…”

LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
Tilaustuote(avautuu ponnahdusikkunassa)
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 2-3 arkipäivässä | 🎄 Tämä tuote ehtii jouluksi, kun teet tilauksen viimeistään 11.12.2025
Myymäläsaatavuus
Helsinki
Tapiola
Turku
Tampere
KaksoiselämääSuurenna kuva