Suomalainen teatterikoulutus on ollut sotien jälkeisenä aikana usein kiivaankin keskustelun kohteena. Tämä tutkimus pureutuu ensimmäistä kertaa tuon koulutuksen historiallisiin juuriin.
Suomalainen teatterikoulutus on ollut sotien jälkeisenä aikana usein kiivaankin keskustelun kohteena. Tämä tutkimus pureutuu ensimmäistä kertaa tuon koulutuksen historiallisiin juuriin. Sen varsinaisena kohteena on Suomen Teatterikoulun ja sen korkeakouluosaston vaiheet koulun perustamisesta sotien aikana aina 1970-luvun alkuun asti Se kattaa siis ajanjakson Wilho Ilmarin pitkästä ja legendaarisesta rehtorikaudesta (1943-63) Kalle Holmbergin lyhyeen, mutta myös myrskyisään rehtorikauteen (1968-71). Samalla valottuu teatterikoulutuksen laajempi tausta ja osittain myöhempi kehitys. Tutkimus pohtii miten moderni tavoitti suomalaisen teatterikoulutuksen. Kehitys oli murrosvaiheessa erikoisesti 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa, muta tämän murroksen juuret löytyvät yllättävän varhain 1940-50-luvuilta. Monet tunnetut teatteripolvet vilahtelevat tutkimuksen sivuilla nuoruutensa kiihkossa, samalla kun kokeneille teatteripedagogeille annetaan heille kuuluva arvostava huomio. Tapahtumia tulkitaan myös kulttuurihistoriallisen toiminnan teorian valossa, jota nyt ensi kertaa sovelletaan laajemmin suomalaisen teatterin ja sen kehittämiseen tähtäävään koulutuksen kuvaukseen.