|
|

avaa valikko

Suomalaiset sota-alukset 1918–1927
85,50 €
Maanpuolustuskorkeakoulu
Sivumäärä: 144 sivua
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2021 (lisätietoa(avautuu ponnahdusikkunassa))
Kieli: Suomi
Tuotesarja: Sotamuseon julkaisuja
Ilmestynyt vuonna 2021.

Itsenäisen Suomen laivaston ensimmäisen vuosikymmenen aikana sen käytössä oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yksinomaan venäläisten vuonna 1918 Suomeen jättämiä sekä eri telakoilta tilaamia keskeneräisiä aluksia. Useat näistä aluksista toimivat keskeisissä tehtävissä vielä pitkään 1920-luvun jälkeenkin. Esimerkiksi UUSIMAA- ja TURUNMAA-luokan tykkiveneet poistettiin vasta hieman toisen maailmansodan jälkeen. Kokonaan omaa luokkaansa on yhteysvene AXEL VON FERSEN, joka poistettiin vasta vuonna 1981– eli se oli 60 vuotta palveluksessa. Monet apualuksista ovat edelleen käytössä yksityisinä huvialuksina. Useissa aiemmissa julkaisuissa on todettu tämän kaluston olleen joko vanhentunutta tai muuten tarkoitukseensa sopimatonta. Tätä käsitystä ei ole tarpeen tässäkään kyseenalaistaa, mutta nämä alukset ovat kuitenkin merkittävä osa laivastohistoriaamme ja ansaitsevat tulla esitellyiksi sen mukaisesti.

Tämän tutkimuksen sisältämä alusluettelo ja alusten palveluhistoria on laadittu pääasiallisesti entisen Sota-arkiston (materiaali nyk. Kansallisarkistolla) asiakirjojen avulla. Piirustukset on laadittu lähinnä Suomen Merimuseosta, Sota-arkistosta ja Sjöhistoriska Institutet vid Åbo Akademista löytyneiden alkuperäisten tyyppipiirustusten sekä muutamassa tapauksessa eräistä julkaisuista löytyneiden piirustusten perusteella. Lähes kaikkia piirustuksia laadittaessa on myös käytetty valokuvia piirustuksen esittämältä ajankohdalta.

LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
Varastotuote(avautuu ponnahdusikkunassa)
| 🎄 Tämä tuote ehtii jouluksi, kun teet tilauksen viimeistään 15.12.2025 Verkkokaupan varastossa 1kpl
Myymäläsaatavuus
Helsinki
Tapiola
Turku
Tampere
Suomalaiset sota-alukset 1918–1927Suurenna kuva
Näytä kaikki tuotetiedot