Johann Sebastian Bachin (1685–1750) musiikki tunnettiin hänen kuolemansa jälkeen pitkään lähinnä alan harrastajien keskuudessa. Felix Mendelssohnin (1809–1847) johtamasta Matteus-passion esityksestä Berliinissä 1829 alkoi Bach-renessanssi, joka nosti barokin mestarin suuren yleisön tietoisuuteen. Samalla Bachin teokset saivat alistua sovituksille, jotka olivat suosittuja aina 1900-luvulle saakka. Sovittaminen oli osa ajan esittämiskäytäntöä, sillä ennen autenttisuuskäsitteen syntyä kaikki musiikki sovitettiin vallitsevan tyylin mukaiseksi, ja niinpä myös Mendelssohnin johtama Matteus-passio oli mukautettu vastaamaan ajan musiikillis-esteettisiä haasteita.

Sovituskulttuuri yleistyi samalla kun sinfoniaorkesteri-instituutio kasvoi ja levittäytyi. Samaan aikaan kotimusisointi tuli yhä suositummaksi. Max Reger (1873–1916) sovitti laajan määrän Bachin klaveeriteoksia uruille: viisi toccataa, kaksi fantasiaa ja kahdeksan preludia ja fuugaa. Näistä olen valinnut tälle äänitteelle kaikki hänen sovittamansa cembalotoccatat sekä kolme preludia ja fuugaa Das wohltemperierte Klavier I -kirjasta.