|
|

avaa valikko

Kolmesti syntynyt : erätarinoita sadan vuoden ajalta
22,70 €
Väyläkirjat
Sivumäärä: 175 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2019 (lisätietoa(avautuu ponnahdusikkunassa))
Kieli: Suomi
Romaani Kolmesti syntynyt kertoo Lassesta, joka on elämäntyönsä tehtyään jo eläkkeellä. Hän on aina ollut kiinnostunut metsästyksestä ja kalastuksesta, onhan hän Lapissa syntynyt ja ikänsä pohjoisessa asunut.

Hänellä on kuitenkin aina ollut mielikuva, että olisi syntynyt liian myöhään. Lasse on kaivannut suuria, riistarikkaita kairoja, joita kieltämättä kauan sitten on ollut eivätkä enää koskaan ole nykyisille ja tuleville sukupolville käytettävissä.
Mutta hänen toiveensa toteutuu, kun ilmenee vakava sairaus, joka vie hänet kotimaamme kurjiin sota-aikoihin ja vielä kurjempiin sisällissodan aikoihin.

Kun Lasse saadaan sairaalassa terveeksi, hänen ajatusmaailmansa on muuttunut, sillä hän on saanut retkeillä suurissa erämaissa tarpeekseen vaikeina aikoina, tosin houriossa.

LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
Tilaustuote(avautuu ponnahdusikkunassa)
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 1-3 viikossa. | 🎄 Tämä tuote ehtii jouluksi, kun teet tilauksen viimeistään 03.12.2025
Myymäläsaatavuus
Helsinki
Tapiola
Turku
Tampere
Kolmesti syntynyt : erätarinoita sadan vuoden ajaltaSuurenna kuva