Lama muutti monen suomalaisen elämän hetkessä, eikä entisestä työelämästä ollut mitään jäljellä. Tulevaisuutta oli mahdotonta suunnitella, koska ei ollut rahaa eikä toivoa.
Ville Yliaska kuvaa kirjassaan, miten työttömät kokivat tulleensa heitetyiksi ulos Suomen kansallisesta tarinasta. Tulevaisuuden miettiminen johti vain lisääntyvään ahdistukseen.
Politiikan tasolla lama koettiin yhteisenä kiirastulena, jossa kaikki eivät vain ymmärtäneet Suomen kansallista etua vaan ajoivat yksityistä etuaan. Laman avulla Suomi astui uuteen eurooppalaiseen markkinatalouden aikaan ja siirtyi pois häpeälliseksi nähdystä suomettuneisuuden ajasta sekä idän ja lännen välistä.
Kirjan pääaineistona on SKS:n Työttömän tarina -kirjoitukset vuodelta 1993, kolmen suurimman puolueen eduskuntaryhmien pöytäkirjat, hallituksen pöytäkirjoja sekä media-aineistoa.
Tulossa! 31.10.2025 Kustantajan ilmoittama saatavuuspäivä on ylittynyt, selvitämme saatavuutta. Voit tehdä tilauksen heti ja toimitamme tuotteen kun saamme sen varastoomme. Seuraa saatavuutta(avautuu ponnahdusikkunassa).