Liikuntapolitiikalla menee lujaa. Liikuntakäsite on avattu kaikenlaiselle toimeliaisuudelle, ja liikuntapolitiikalla pyritään pelastamaan niin liikkuvat kuin liikkumattomat. Liikuntapolitiikan yhteiskunnallista painoarvoa halutaan lisätä. Hintana on liikunnan identiteetin hämärtyminen.

Julkaisussa Maailman istuvin urheilukansa kysytään, ollaanko varmasti menossa oikeaan suuntaan. Onko liikuntakäsitteiden keinotekoinen tuunaaminen tarpeen? Miksi kansalaisnäkökulmalla on niin vähän merkitystä? Kuinka paljon liikuntapoliittinen selonteko palvelee liikunnan lisäämistä? Onko liikuntapolitiikka sittenkin vain apupolitiikka? Miksi liikkumattomat kiinnostavat enemmän kuin liikuntahaluiset lapset ja nuoret? Mihin katosi huippu-urheilun itsetunto? Mitä haittaa siitä olisi, jos liikuntapolitiikka ymmärtäisivät muutkin kuin sisäpiiriläiset?