Suomessa on pitkään pidetty tärkeänä edistää kansalaisten liikunnallisuutta. Vammaisten henkilöiden liikunnallisuutta on kuitenkin alettu kunnolla ajatella vasta viime vuosikymmeninä. Tässä kirjassa tarkastellaan liikunnallisen osallisuuden toteutumista tuon kansalaisoikeuden kannalta ehkä kaikkein marginaalisimmassa ryhmässä, eli vaikeimmin vammaisten nuorten parissa.

Vaikeimmin vammaiset nuoret elävät edelleen elämäänsä pitkälti ikätovereistaan erillään, kuten asumisyksiköissä, erityiskouluissa ja omissa harrastusryhmissä. Näissä puitteissa nuorille pyritään silti tarjoamaan mahdollisuuksia merkitykselliseen liikunnalliseen toimintaan. Viitseliäät perheenjäsenet ja oma-aloitteiset ammattilaiset luovat vaivannäöllään nuorille monipuolisempaa vapaa-aikaa, mutta heitä rajoittavat palvelujärjestelmän ja elinympäristön puutteet.

Teoksessa esitellään uutta tutkittua tietoa, joka on tarpeellista vammaisten nuorten liikunnallisen osallisuuden kehittämiseksi Suomessa. Teos myös tarjoaa uusia kysymyksiä vähän kartoitetulle tutkimuskentälle.