Koulutushyvä ei jakaudu tasaisesti kansalaisten kesken. Halutuimpia koulutuspaikkoja on aina vähemmän kuin niihin pyrkijöitä. Enemmistö jää ylempien koulutusportaiden alapuolelle ja useilla on tapana pudota portailta kokonaan. Historiallisesti koko ajan pidentyvä koulutus ei ole este sille, että kaikkina aikoina osa kansalaisista sulkeutuu jatkuvasti korottuvien koulutusvaatimusten ulkopuolelle ja ajautuu samalla reunoille niin työmarkkinoilla kuin täysivaltaisen kansalaisuuden saavuttamisessa. Koulutus ei osoittaudukaan ihmerohdoksi, panopticoniksi, joka tuottaa vain edistystä ja parantaa tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puutostiloista. Toiset se työntää syrjään. Tässä teoksessa koulutuksen merkityksiä etsitään totutusta poikkeavasta suunnasta. Miltä maailma näyttää ja on milloinkin näyttänyt niukasti koulutuspääomaa omaavien perspektiivistä? Miten pitkää koulutusta normaalikansalaiselta on eri aikoina edellytetty? Mikä on koulutuksen ja syrjäytymisen yhteys eri historiallisina aikoina? Näihin koulutusyhteiskunnan kannalta elintärkeisiin kysymyksiin haetaan tässä kirjassa vastauksia harvinaisen runsaan ja monipuolisen historiallisen lähdeaineiston varassa.