|
|

avaa valikko

Weirdo (cd)
17,60 €
Playground Music
Asu: CD-levy
Vuosi: 2025, 12.09.2025
Kieli: Englanti
WEIRDO-albumi on Rasmus-yhtyeen 11. studioalbumi.

Albumin kappaleet kirjoitettiin pääosin Kreikan Folegandroksella Lauri Ylösen, Desmond Childin (Bon Jovi, Aerosmith, Alice Cooper) ja Marti Frederiksenin (Aerosmith, Ozzy Osbourne) toimesta. Biisien demot tehtiin Suomessa, ja albumi äänitettiin lopullisesti Marti Frederiksenin Sienna Studios -studiolla Nashvillessä. Tuottajina toimivat Frederiksen, Child sekä Joseph McQueen, jonka lisätuotanto antaa erityistä potkua muun muassa kappaleille “Creatures of Chaos” ja “Break These Chains”. Lauri Ylönen toimi itse tuottajana kappaleella “Rest in Pieces” yhdessä Alex Mattsonin kanssa.

– Meidän 11. albumi WEIRDO kantaa pitkälti samaa viestiä kuin meidän ensimmäinen levy vuonna 1996: puolustaa erilaisuutta ja rohkeutta olla oma itsensä. Se on ollut meidän filosofia alusta asti, Lauri Ylönen kertoo.

– Olen aina kokenut itseni ulkopuoliseksi ja saanut kuulla olevani friikki tai outo. Nykyään en häpeä sitä – päinvastoin, se on mun voimavara. Kaikki mielenkiintoiset ihmiset ovat jotenkin kummallisia, Ylönen jatkaa.


Creatures of Chaos

Break These Chains

Rest in Pieces

Dead Ringer

Weirdo

Banksy

Love Is a Bitch

You Want It All

Bad Things

I’m Coming for You

LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
Tilaustuote

Tilaustuote

Tämän tuotteen tilaamme kustantajalta tai tukkurilta varastoomme. Saatavuusarvio on tuotekohtainen. Lähetämme toimitusvahvistuksen heti, kun tuote on toimitettu varastoltamme rahdinkuljettajalle.

Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 1-2 viikossa
Myymäläsaatavuus
Helsinki
Tapiola
Turku
Tampere
Weirdo (cd)Suurenna kuva
Näytä kaikki tuotetiedot
Tuotetunnus:
0846070096723
Kansikuva tuotteelle