|
|

avaa valikko

Taika Jim ja Jäädemonit
33,40 €
Kustannus oy Jalava
Sivumäärä: 160 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Painos: 1. painos
Julkaisuvuosi: 2024 (lisätietoa(avautuu ponnahdusikkunassa))
Kieli: Suomi
Mielikuvitusrikasta scifiä ja fantasiaa.

Taika-Jim (Mandrake) on yksi maailman tunnetuimmista sarjakuvista. Se
ilmestyi sanoma- ja sarjakuvalehdissä 1934-2013. Sarja oli parhaimmillaan 1950-luvulla. Suomessa Taika-Jim ilmestyi Apu-lehdessä.

Tähän albumiin on valittu kahdeksan sunnuntaisarjaseikkailua
1940-50-luvuilta. Tarinat ovat mielikuvitusrikasta scifiä ja fantasiaa, ja niissä liikutaan Afrikan viidakoissa, Pohjoisnavalla, avaruudessa ja vierailla planeetoilla sekä valtamerien pohjassa. Vieraiden kulttuurien edustajat vierailevat Maapallolla ja Taika-Jim heidän luonaan.

Sarja on hyvin kirjoitettu ja piirretty, ja sitä ovat aina lukeneet kaikenikäiset. Suurinta osaa albumin sarjoista ei ole julkaistu Suomessa muualla kuin Apu-lehdessä 1950-luvulla.

Taika-Jim oli ensimmäinen Lee Falkin (1911-1999) käsikirjoittama sarjakuva, jota hän myös piirsi alussa. Myöhemmin hän loi Mustanaamion. Hän käsikirjoitti molempia sarjoja kuolemaansa
saakka. Phil Davis (1906-1964) tapasi Lee Falkin vuonna 1933 St.
Louisissa ja he yhdessä loivat Taika-Jim-sarjakuvan. Davis teki Taika-Jimistä itsensä näköisen ja hän piirsi sarjaa kuolemaansa saakka.

LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
Tilaustuote(avautuu ponnahdusikkunassa)
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-4 arkipäivässä | 🎄 Tämä tuote ehtii jouluksi, kun teet tilauksen viimeistään 09.12.2025
Myymäläsaatavuus
Helsinki
Tapiola
Turku
Tampere
Taika Jim ja JäädemonitSuurenna kuva