Täältä saavat ohjaukseensa vinkkejä kaikki erilaisissa ohjaustehtävissä olevat henkilöt. Erityisen hyödyn näistä teksteistä saavat ne ohjaajat ja opettajat, joiden ryhmäläisten motiivi, asenne ja usko omaan oppimiseen ovat kadoksissa. Syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden varhainen tiedostaminen avautuu teksteistä.
Ihmistyöntekijäksi itsenä esittävä Jukka Innanen keräsi kirjan aineistoa, kohtaamisista ja ohjaamisista tuhansien nuorten kanssa, mitä erilaisimmissa merkeissä. Harrastukset joukkue- ja yksilölajeissa, myöhemmin valmentaminen, erotuomaritoiminta ja kouluttaminen antoivat myös arvokasta tietoa. Innasen ammatti teknisellä alalla vaihtui luontevasti nuorisotöihin ja sieltä erityisohjaajaksi ammatilliseen koulutukseen.
Kirjan keskeisiä asioita
- ryhmänohjauksen 9 perussäännön toteuttaminen
- ryhmänhengen parantaminen
- hyvän toimintakulttuurin luominen
- vaikeuksia kokevien nuorten auttaminen
- nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen
Ohjaajille on työkaluja ryhmän- ja yksilön ohjauksiin, myös vaikeissa tapauksissa. Kirjassa Innanen kartoittaa syitä, jotka johtavat usein nuoret vaikeuksiin. Kirjoittaja on suunnitellut ja toteuttanut kolmivaiheista järjestelmää valkoinen, keltainen ja punainen. Tämä ohjaava toiminta antaa selkeät käytänteet toimiin, mitä maailma tarvitsee, etenkin koulumaailma. Rakastavaa kuria!
Tilaustuote(avautuu ponnahdusikkunassa) Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 5-8 arkipäivässä | 🎄 Tämä tuote ehtii jouluksi, kun teet tilauksen viimeistään03.12.2025