|
|

avaa valikko

Pro arte utili (englanninkielinen) : multidisciplinary collaboration - the key to success
64,00 €
Englanninkielinen. Suomalainen taideteollinen koulutus kuuluu maailman parhaimmistoon, alan tutkimus on edelläkävijöiden joukossa. Kansainvälisessä QS-vertailussa Aalto-yliopiston taiteiden ja muotoilun koulutus arvioitiin vuonna 2021 maailman kuudenneksi parhaaksi. Muodin ja arkkitehtuurin koulutusalat ovat samoin nousseet arvostettuun asemaan kansainvälisissä arvioissa. Aalto ARTS on kasvanut halutuksi yhteistyökumppaniksi ja kansainväliseksi vertailukohdaksi.

Mitä tapahtui? Mitkä tekijät vaikuttivat kehitykseen ja mahdollistivat sen? Ja mikä tärkeintä: mitä tapahtuneesta voi oppia? Miten menestystä johdetaan?

Pro arte utili on Taideteollisen korkeakoulun sekä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun johtotehtävissä pitkään toimineiden ja edelleen toimivien henkilöiden omakohtainen näkemys kehityksestä ja siihen vaikuttaneista tekijöistä.

LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
Tilaustuote(avautuu ponnahdusikkunassa)
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 1-3 viikossa. | 🎄 Tämä tuote ehtii jouluksi, kun teet tilauksen viimeistään 03.12.2025
Myymäläsaatavuus
Helsinki
Tapiola
Turku
Tampere
Pro arte utili (englanninkielinen) : multidisciplinary collaboration - the key to successSuurenna kuva
Näytä kaikki tuotetiedot