"Toukokuun lopussa koivuissa on täysi lehti ja puut alkavat suhista iltapäivän tuulessa. Viimeiset kesälinnut palaavat muuttomatkaltaan ja eräänä aamuna pihaviidassa laulavat mustapääkerttu ja kultarinta. Aurinko paahtaa talon lämpimäksi, ja illalla ikkuna jää auki ensimmäisen kerran talven jälkeen. Illan hämärässä viitakerttunen aloittaa konserttinsa. Uskomattoman kirkkaalla, puhtaalla ja voimakkaalla äänellään se toistaa hitaasti ja perusteellisesti, väsymiseen asti, jokaisen aiheensa, kunnes siirtyy seuraavaan. Taustalla ruisrääkkä narisee tahtia ja kehrääjä polkee rukkiaan. Eikö olekin niin, että linnunlaululla on aivan erityinen merkityksensä maiseman elävöittäjänä. Eikö sen huomaakin keväällä, kun talvi on väistynyt ja linnut kuuluttavat olemassaoloaan. Kuka enää silloin muistaa, kuinka hiljainen oli talvinen metsä, kuinka äänettömät ja autiot olivat pellot ja rannat. Muistaako sitäkään, kuinka varovasti konsertti alkoikaan, kuin tapaillen, sointia etsien, arastellen, talven valtaa vielä peläten. "