|
|

avaa valikko

Sosiaalibarometri on kuvannut vuosittain hyvinvointipalvelujen, palvelujärjestelmän ja hyvinvoinnin ajankohtaista tilannetta ja muutossuuntia jo 23 vuoden ajan. Se toimii eräänlaisena arviopuntarina yhteiskunnassa, palvelujärjestelmässä sekä sosiaali- ja terveyspolitiikassa tapahtuville muutoksille ja muutossuunnille. Ajankohtaisteemoina tarkastellaan tänä vuonna sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen uudistamista, sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamista sekä vaikeimmassa työllisyystilanteessa olevien työllistämistä.Vastaajat ottavat kantaa myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tilaan kunnissa sekä sosiaalietuuksien väärinkäyttöön.

Sosiaalibarometrin tulokset pohjautuvat vuodenvaihteessa 2012–2013 toteutettuun laajaan kyselytutkimukseen. Näkemykset on koottu valtakunnallisesti kattavasti sosiaalijohdon, terveyskeskusten, Kelan toimistojen ja työ- ja elinkeinotoimistojen johtajilta sekä sosiaalihuollosta vastaavien lautakuntien puheenjohtajilta.

LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
Tilaustuote(avautuu ponnahdusikkunassa)
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 2-3 viikossa | 🎄 Tämä tuote ehtii jouluksi, kun teet tilauksen viimeistään 27.11.2025
Myymäläsaatavuus
Helsinki
Tapiola
Turku
Tampere
Sosiaalibarometri 2013Suurenna kuva
Näytä kaikki tuotetiedot