SULJE VALIKKO

lang-FI lang-EN lang-SE

avaa valikko

Kun Pudasjärvi Ruotsiin lähti : siirtolaiskertomuksia muuttovirran varrelta
39,70 €
Juha Hagelberg
Sivumäärä: 320 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2017 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Kirja on laaja-alainen, monitieteellinen tutkimus, johon oman osuutensa ovat kirjoittaneet myös joukko alan arvostettuja asiantuntijoita. Pääpaino on kuitenkin siirtolaisten omilla kertomuksilla, joiden kautta siirtolaisuusilmiötä pyritään ymmärtämään ja tekemään ymmärrettäväksi erityisesti sen kokeneille. Pudasjärveläisten Ruotsiin muutto on koottu historialliseksi kirjaksi. Toimittaja Juha Hagelberg tarttui pudasjärveläisten toiveeseen saada heidän muistot ja kertomukset Ruotsin ajan siirtolaisuudesta yksiin kansiin. Pudasjärveltä lähtivät niin Valikaiset, Huitsit ja Juttulat kuin Kinnuset ja Ikosetkin. Nämä perheet olivat vain murto-osa Pudasjärveltä paremman elämän ja työn perään lähteneistä pitäjän asukkaista. Kirjan toimittaneen Juha Hagelbergin arvion mukaan Pudasjärveltä on muuttanut Ruotsiin 1950-luvulta tähän päivään saakka kaikkiaan noin 3000 ihmistä, joista takaisin tuli 2000. Tarkkaa määrää on vaikea saada selville, sillä muuttoliike Pudasjärveltä Ruotsiin alkoi huomattavasti aiemmin kuin viralliset tilastot osoittavat. Lisäksi monet muuttajat livahtivat naapurimaahan töihin väestökirjanpitäjien huomaamatta. Runsas kuvitus.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-4 viikossa
Myymäläsaatavuus
Helsinki
Tapiola
Turku
Tampere
Kun Pudasjärvi Ruotsiin lähti : siirtolaiskertomuksia muuttovirran varreltazoom
Sisäänkirjautuminen
Kirjaudu sisään
Rekisteröityminen
Oma tili
Omat tiedot
Omat tilaukset
Omat laskut
Meistä
Yhteystiedot ja aukioloajat
Usein kysytyt
Akateemisen Ystäväklubi
Toimitusehdot
Tietosuojaseloste
Seuraa Akateemista
Instagram
Facebook
Threads
TikTok
YouTube
LinkedIn