Sinä yönä Napolissa en mennyt nukkumaan. Kiertelin sekopäisenä siellä täällä; jossain lorvittiin puistojen siimeksissä, jossain juhlittiin uuden kahvilan avajaisia, se oli kauttaaltaan punainen, il Caffe del Sole, jossain tuolla laivaryppäiden keskellä merimiehet kävivät naisissa ja jossain porvarit lekottelivat kimaltelevien baarien lepotuoleissa.
Kävin Posillipossa edestakaisin kolme neljä kertaa. Valvoin sarastukseen, näin Vesuviuksen, joka oli niin lähellä että olisin voinut koskettaa sitä kädelläni, vasten taivasta joka hehkui punaisena kuin olisi kätkenyt taakseen liekehtivän paratiisin.

On vuoden 1959 kesäkuu, kun Pier Paolo Pasolini lähtee kiertämään Fiatillaan Italian rannikkoa Ventimigliasta Triesteen kirjoittaakseen matkastaan reportaasin aikakauslehti Successolle. Matkan varrella hän lumoutuu paikoista ja ihmisistä, tapaa väkeä kadunmiehistä julkimoihin. Matkasta kehkeytyy hiekan ja merentuoksuinen tutkielma kauneudesta, elämästä ja kuolemasta.

Pasolinin matkamerkinnät ovat kuin pitkä runollinen kamera-ajo, joka loihtii silmien eteen koko Italian rannikon sen kaukaisimpiin kyliin saakka. Niistä piirtyy muotokuva Italiasta ennen talousbuumin aikakautta ja visio pasolinilaisesta viattomuuden unelmasta ennen hänen ensimmäistäkään elokuvaansa.

Pier Paolo Pasolini (1922–1975) oli italialainen runoilija, kirjailija ja elokuvaohjaaja. Marraskuussa 1975 hänet murhattiin Rooman lähistöllä Ostian rannalla. Suomentanut Hannimari Heino.