"Loistava", "Loistava Apollo", "keulakuva", "modernismin impressaario", "synkkä yksinpuhelija", ja jopa "uusi Alkibiades" - siinä eräitä Olavi Paavolaiseen liitettyjä määreitä.
1920-luvun Tulenkantaja, 1930-luvun maailmanmatkaajaa ja yhteiskunnallinen havainnoija, sota-ajan tiedotusupseeri toimi 1940-luvun lopusta Yleisradion Radioteatterin johtajana, kuolemaansa 1964 asti. Tämä rikas tie teki hänestä yhden 1900-luvun merkittävimmistä kulttuurivaikuttajistamme.

Mutta Paavolaiselle itselleen riitti kirjailijan titteli. Sitä hän käytti myös aikana, jolloin hän ei enää uusia kirjoja julkaissut.

Tässä vahvassa elämäkerrassa kerrataan Paavolaisen elämää ennen kaikkea hänen kirjojensa ja niiden vastaanoton sekä hänen esseittensä ja artikkeliensa kautta. Kirjailija Paavolaisesta piirtyy kuva vaikutusvaltaisena mutta herkkänä miehenä, joka sai kokea monia iskuja niin kirjailijakollegoiltaan kuin upseeritovereiltaan.
Samalla kun teos on kattavin Paavolaiseen liittyvä elämäkerta, se on myös ainutlaatuinen matka suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurielämän eliittiin viidellä vuosikymmenellä. Sen eliitin, jonka jäsenistä moni ennen sotaa ja vielä sen aikanakin ihaili natsi-Saksaa. Paavolaisen tuotanto nähdään teoksessa myös kansainvälisissä yhteyksissään.