Luonnontila on tila ennen yhteiskuntasopimusta. Se on myös tila, jossa sopimuksen sisältö ei ole enää jatkuvuus eikä tasapaino. Luonnontila on yhdelle anarkia, toiselle alkuperäinen harmonia. Usein se on tarpeiden heijastus, joka peittää näkyvistä itse luonnon. Runokokoelma palauttaa kahden vaiheilla olevia ääriviivoja paikoilleen.

Laumaa ei voi puhe tavoittaa,
vain yksilön,
joka kuullessaan puheen
herää lauman ulkopuolelta.

Mahdottoman edessä
ihminen vihdoin antautuu
itse luomaan
liikkumavaran
ihmisten jähmettyneessä,
taipumattomassa metsässä.

Valonsäde osuu
kehen tahansa
ja herättää keväästä.