Kaunis ja koskettava tarina Hilja Josefiinan traagisesta elämästä vuosina 1918 -1926.

Minkälaiseen perheeseen hän syntyi, mitä lapsuus opetti hänelle? Mistä Hiljan vaikeudet alkoivat ja miten hän selviytyi niistä, vai selviytyikö?

Hilja koki surua ja iloa. Hän otti haasteita, pettyi, mutta ei menettänyt uskoaan. Otti uudelleen haasteita, onnistui, mutta sitten…

Hilja oli selviytyjä, mutta kaikille asioille ei hänkään voinut mitään.

Seuraavat adjektiivit kuvaavat tarinaa: haikea, hauska, hurmaava, järkyttävä, karu, kaunis, kipeä, koskettava, liikuttava, lohduton, lohdullinen…

”Käänsin katseeni mökin oikealla puolella olevaan ulkorakennukseen, jossa arvelin olevan navetan ja tallin. Toisesta päästä tunnistin liiterin ja huussin. Samassa rakennuksen harjalle lehahti mustavalkoinen harakka. Tovin aikaa se joutui tasapainoilemaan pyrstönsä varassa, ennen kuin saavutti tasapainon. Muistin äidin joskus sanoneen, että harakat ovat huolettomuuden symboleja. Muisto sai minut miettimään, että toivottavasti tuo ei kuulu talon väkeen”.