Pambikallio julkaisee odotetun kolmannen albuminsa, jolla Pauliina Koivusaaren ja Lauri Kallion duo kääntyy aiempaa ekstrovertimpaan suuntaan ja taivuttaa popin ja elektronisen äänimaiseman omaksi tunnistettavaksi maailmaksi. Levyn sävellyksissä ja tuotannossa leikitellään vastakohdilla – orgaanisen ja digitaalisen, herkän ja rujon, nostalgisen ja futuristisen välillä. Pambikallio venyttää popin muotoa kohti progevaikutteista avaruutta ja tarjoilee yleisölle persoonallista, tarttuvaa ja kotimaassa vähemmän kuultua soundia. Musiikki yhdistelee veikeästi elementtejä mm. pop-, rock-, folk- ja alternative dance -musiikista.

Levyllä haaveillaan jonkin uudenlaisen maailman, lempeämmän, hauskemman ja vähemmän vaativan sellaisen löytämisestä. Kappaleissa kuuluu kaipuu muutokseen ja vapautumiseen. Musiikissa liikutaan pois jostain, on halu hylätä vanhat uskomukset ja irtautua mahdottomista rakenteista. Perhonen iskee siipiään maapallon toisella puolen ja nostaa myrskyn, joka tuhoaa silmänräpäyksessä kaiken huolella rakennetun. Kun mihinkään ei sitten lopulta voi täysin valmistautua, on tärkeintä pitää kiinni haaveista ja haaveilusta. Hydrpehos on kuvitteellinen paikka, tila, tunne ja jonkinlaisen vapautumisen symboli. Selitystä sanalle voi etsiä esim. kreikan ja latinan kielistä. Kansikuvan (kuvitus Henrika Kurkimäki) lentävä Pegasos iskeytyy kauan etsittyyn uuteen aaltoon päättäväisenä ja määrätietoisena kohti uutta maailmaa.