|
|

avaa valikko

Mitä v*ttua Larsson : Parrasvaloista prosenttijengiin
34,70 €
Johnny Kniga
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Painos: 1. p.
Julkaisuvuosi: 2026, 22.10.2026 (lisätietoa)
Kieli: Suomi

Vähän ei ole tarpeeksi.

Miten Suomen parhaiten palkattu mainosmies päätyi prosenttijengiläisenä vankilaan kahdesta murhan yrityksestä?

Juha Larsson on kokenut enemmän kuin moni ehtii kolmessakaan elämässä. Kouluja käymättömästä nuorukaisesta tuli 90- ja 2000-luvulla yksi Suomen halutuimpia mainonnansuunnittelijoita. Hän eli salamavalojen täyteistä elämää, voitti palkintoja ja johti maamme tunnetuimpien yritysten brändiuudistuksia.

Menestyksekkään uran rinnalla Larssonin elämässä oli myös pimeämpi puoli. Se paljastui lopulta yhtä näyttävästi kuin hänen johtamansa brändiuudistukset: prosenttijengiin liittynyt Larsson oli mukana ammuskelussa Itäväylällä Helsingissä ja sai vankilatuomion kahdesta murhan yrityksestä.

”Mitä vittua?” on kysymys, jonka Larsson on kuullut uudelleen ja uudelleen. Parrasvaloista prosenttijengiin kertoo vauhdikkaan ja hämmästyttävän tarinan pelottoman intohimoisen uteliaan ihmisen tekemistä oikeista ja vääristä valinnoista.

Kauko Röyhkä on palkittu muusikko ja kirjailija, joka on kirjoittanut useita romaaneja ja tietokirjoja.



LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin

Tulossa!
Tuote ilmestyy 22.10.2026. Voit tehdä tilauksen heti ja toimitamme tuotteen kun saamme sen varastoomme. Seuraa saatavuutta.
Myymäläsaatavuus
Helsinki
Tapiola
Turku
Tampere
Mitä v*ttua Larsson : Parrasvaloista prosenttijengiinSuurenna kuva
Näytä kaikki tuotetiedot
Kansikuva tuotteelle