Yritän rauhoittaa hengitystä. Sydän hakkaa vimmatusti ja päässä raksuttaa niin, että sen pystyy melkein kuulemaan. Tajuan yhtäkkiä, että näkyvyys on parantunut hieman. Rikkoutuneet ikkunat ovat päästäneet palokaasuja ja savua ulos. Kuumuus ei sen sijaan ole hävinnyt vielä mihinkään.

Ilmaa on jäljellä enää pariksi minuutiksi. Nyt pitää päästä helvetin äkkiä ulos.

Tulipaloja, elvytyksiä, liikenneonnettomuuksia. Ruumiita ja pelastettuja henkiä. Surua, toivoa, kiitollisuutta – ja ripaus mustaa huumoria.

Näistä palasista on rakennettu pelastaja Harri Minkkisen arki. Harri työskentelee pelastajana Oulussa, ja takanaan hänellä on jo 20 vuoden työura. Esikoiskirjassaan Harri kertoo meille uransa mieleenpainuvimmista keikoista ja raottaa Oulun pelastustoimen arkea. Miltä tuntuu kontata palokaasujen ja savun täyttämässä rakennuksessa vailla tietä ulos – kun ainoa suunta on tulta päin? Miten työyhteisö toipuu, kun yksi kollegoista menehtyy tapaturmaisesti kesken pelastustehtävän?

Dramaattisten tarinoiden keskelle mahtuu myös valopilkkuja ja naurua. Tiimihenki, yhteisöllisyys ja ystävyys tekevät pelastusyksiköstä suuren perheen, joka selvittää tiensä vaikka läpi harmaan kiven. Mutta mitä tapahtuu, kun palomiehet eksyvät naisteniltaan ja heitä luullaan illan viihdenumeroksi?