”Onhan pakeneminenkin alku. Kelvatkoon. Hymyilette Tyhjyyden kanssa silmästä silmään, yhteiskunnasta erkaantuminen saa odottaa vielä yön yli. Anarkistiksi on helpompi ryhtyä, kun ikkunoita eivät sumenna menneiden vuosien muistot ja jääkaapissa odottaa valmiiksi keitetty puuro.”

Paperijumalat on dokumentaaris-fiktiivinen teos, joka Kolmosen aiemmista romaaneista poiketen sijoittuu pääosin nykyaikaan. Teos jatkaa kirjailijan omintakeista kerrontaa, jonka kaikupohjana soi peräpohjalainen kieli ja mieli.

Päähenkilö on keski-ikäinen, monisairas nainen. Hän elää tulottomana yhteiskunnan turvaverkkojen lävitse solahdettuaan. Lapsi itsenäistyy ja muuttaa omilleen, kotipesä tyhjenee, muistisairas äiti ei enää pärjää yksin ja vanhuspalveluiden saaminen on tehty liki mahdottomaksi.
Paperijumalat kysyy, kenellä on oikeus elää ja olla olemassa nyky-Suomessa, millä ehdoilla ja miten.

Anu Kolmonen on peräpohjalainen köyhälistökirjailija, äitinsä omaishoitaja ja kuvataiteilija. Kirjailijaksi Kolmonen on päätynyt kesken vuosikausien työkyvyttömyyseläkeprosessin, yksinhuoltajuuden, omaishoitajuuden ja äärimmäisen köyhyyden, vakavasti sairaana.

Kolmonen kirjoittaa kaltaisistaan moninkertaisessa marginaalissa elävistä ihmisistä. Köyhyyttä, syrjäytymistä, sairauksia ja osattomuutta kuvaillaan sisältä käsin, Kolmosen omasta kokemuksesta. Näin pimeydessä kajastaa heikkoa valoa, toivottomuudessa huomisen aavistus ja synkkyydessä surrealistisia sävyjä. Hänen lyyris-prosaistinen kerrontansa on harkittua ja kaunista. ”Tahallani mie sen teen. Kirijotan meistä surkimuksista niin sievästi kö ikinä ossaan.”