Rakastetun runoilijan runot vuosilta 1938–1954.

Sävel helisi nuorista,

hennoista puista,

en missään sen kaltaista

kuulleeni muista,

kuin arkain silmujen

alta se tuuli –

sitä korvalla kuullut en,

sielu sen kuuli.

Valo piirsi tielleni

elävän merkin,

jota lehvät kaarsivat

viivoin herkin.

Mihin jäi se? Loittonen

tuulien viedä.

Sen jälkeen mistään en

mitään tiedä.

Aale Tynnin runoudelle on leimallista vahva rytmi, soinnillisuus ja kerronnallisuus. Hänen runonsa ovat innoittaneet lausujia ja tulleet tunnetuiksi myös lauluina.

Teos sisältää kokoelmat: Kynttilänsydän (1938), Vesilintu (1940), Lähde ja matkamies (1943), Lehtimaja (1946), Soiva metsä (1947), Ylitse vuoren lasisen (1949), Tuntematon puu (1952) ja Torni virrassa (1954).

Aale Tynni (1913–1997) julkaisi runoja kuudella vuosikymmenellä, joiden aikana hän tulkitsi ikimuistettavasti mm. naisen ja ihmisen osaa sekä elämän ristiriitaisuutta.

Hän sai runoilijan ja maailmanlyriikan suomentajan urallaan useita merkittäviä kotimaisia ja ulkomaisia palkintoja, kuten kultamitalin Lontoon olympialaisten taidekilpailuissa (1948) sekä saksalaisen Henrik Steffens -palkinnon (1985).

Aale Tynni oli Suomen ensimmäinen naispuolinen akateemikko.