Tervetuloa Thomas Pikettyn Pääoma ja ideologia -kirjan julkistustilaisuuteen tiistaina 9.4. Keskustelemassa tilaisuudessa ovat Tukholman yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntti, joka on johtanut kirjan suomentanutta työryhmää, Uuden talousajattelun keskuksen UTAKin yhteiskuntatieteilijä Lauri Holappa sekä sosiologian apulaisprofessori Hanna Kuusela. Heitä haastattelee Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.
Tilaisuus järjestetään yhdessä Uuden talousajattelun keskuksen UTAKin kanssa.
Löydät tapahtuman myös Facebookista.
Menestysteos Pääoma 2000-luvulla saa jatkoa! Taloustieteen rocktähti Thomas Piketty tarjoaa murskaavaa nykypolitiikan kritiikkiä ja ehdottaa rohkeasti uudenlaista ja reilumpaa talousjärjestelmää.
Thomas Piketty(s. 1971) on Pariisin taloustieteellisen korkeakoulun professori ja EHESS-tutkimuskorkeakoulun tutkimusjohtaja. Hän on tutkinut tulo- ja varallisuuseroja historiallisesta perspektiivistä viidentoista vuoden ajan. Pääoma 2000-luvulla aiheutti kiivasta kansainvälistä keskustelua eriarvoisuudesta. Nyt Piketty haastaa meidät jälleen mullistamaan tapamme käsitellä politiikkaa, ideologiaa ja historiaa. Hän käy läpi aatteet, jotka ovat ylläpitäneet eriarvoisuutta vuosituhannen ajan, paljastaa oikeisto- ja vasemmistopolitiikan pinnallisuuden ja hahmottelee reilumman talousjärjestelmän rakenteita.
Taloutemme ei ole luonnon järjestämä. Markkinat ja pääoma ovat historiallisia konstruktioita, jotka johtuvat valinnoista. Samoista valinnoista ovat syntyneet myös aatteet kuten kolonialismi, kommunismi ja hyperkapitalismi. Kun ymmärrämme tämän, voimme alkaa suunnittelemaan tasapainoisempaa lähestymistapaa talouteen ja politiikkaan. Pääoma ja ideologia on aikamme tärkeimpiä teoksia, joka auttaa meitä paitsi ymmärtämään maailmaa myös muuttamaan sitä.