Heini Junkkaalan Pirkko Saisiosta kirjoittama 950-sivuinen mammutti on paljon muutakin kuin elämäkerta.

Saision, hänen sukunsa ja lähipiirinsä kautta nähdään historiaa ja ajankuvaa 1900–luvun puolesta välistä tähän päivään ja eletään kommunismin, taistolaisuuden, työväenliikkeen, puolue- ja seksuaalisuuntauksen, uran ja äitiyden kautta läpi asiat jotka muokkasivat Saisiosta sellaisen kulttuurin monitaitajan ja vaikuttajan kuin hän on. Jos kirjattoman kodin lapsi osaa 14-vuotiaana kuvata vertauskuvin koko elämän kaaren, ei liene epäselvää mihin suuntaan ura on urkenemassa.

Mahdollisimman rehellisesti (osin muistinvaraiseen aineistoon nojaten) Junkkaala, Saision oppilas ja työtoveri, selvittää itsensäkin likoon laittaen myös arat ja negatiiviset asiat ystävänsä elämän varrelta. Kirja on kirjoitettu sinä-muotoon, mikä tuntui ensin erikoiselta, mutta kun siihen tottui, se kuulosti toimivalta. Tarina polveili eri ajoissa poimien mukaan tiedonmurusen sieltä, toisen täältä. Saision urahan on ollut yhtä taiteen tilkkutäkkiä, niin monessa hän on ehtinyt olla mukana. Aineisto oli niin runsasta, että kirjaa oli suorastaan vaikea lopettaa. Ymmärrän kyllä, kaikki herkut mukaan. Olihan se mielenkiintoista olla lukemattomien tuttujen taiteilijoiden menossa mukana. Kirjan keskellä on loistavia kuvia matkan varrelta.

Itseäni on miellyttänyt eniten Saision muusta tuotannosta eroava Passio, joka yltää Waltarimaistakin massiivisempiin klassikkomittoihin. Onnittelut vielä Saisiolle uusimmasta kansainvälisestä saavutuksesta, pääsystä Penguin Classiceihin omaelämäkerrallisella trilogiallaan!