Oikeusvaltion etuvartiossa

39,90 €

Köp på webshop

Beskrivning

K. J. Ståhlbergin presidenttikaudella vahvistunut parlamentaarinen demokratia joutui 1930-luvun alun lapualaiskriisissä vakavaan vaaraan. Suomea uhkasi pahimmassa tapauksessa itäeurooppalaistyyppinen diktatuuri.

Ståhlberg katsoi, että hänen oli ryhdyttävä puolustamaan oikeusvaltiota. Hän piti asiaa niin tärkeänä, että luopui aiemmin antamastaan lupauksesta ja palasi eduskuntaan vuonna 1930 ja asettui ehdokkaaksi seuraavan vuoden presidentinvaaleihin. Lapualaiset vastasivat Ståhlbergin paluuseen syytämällä hänelle tappouhkauksia.

Kaikesta huolimatta Ståhlbergit luottivat siihen, että Suomen kansan suuri enemmistö oli kiinnittynyt eduskuntauudistukseen ja tasavaltaiseen hallitusmuotoon niin lujasti, että diktatuurin reaaliset toteuttamismahdollisuudet olivat rajalliset.

Oikeusvaltioperiaatetta on viime aikoina kyseenalaistettu jopa monissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin lapualaiskriisistä tuttuja teemoja on noussut Suomessakin julkiseen keskusteluun.

Ståhlbergit opettivat meille, että oikeusvaltion puolustaminen on demokratiassa alituisesti ajankohtainen tehtävä.

Tillgänglighet

6+ böcker tillgängliga
1-5 böcker tillgängliga
0 böcker tillgängliga

Helsinki

Tapiola

Turku

Tampere

ISBN
9789523883079
Bandtyp
Inbunden
Sidor
479
Förlag
Siltala