Odessalaisia ja muita novelleja

31,90 €

Köp på webshop

Beskrivning

Kertomuksia Odessasta ja sodasta

Odessalaisten tarinat sijoittuvat 1900-luvun alkuun, Lokakuun vallankumouksen aikoihin. Näyttämönä on toisaalta juutalaisten gangsterien kansoittama Moldovankan getto, jonne sijoittuvat hurjat, riemastuttavat kertomukset rikollisten elämästä, toisaalta Babelin oma kasvuympäristö Odessassa.

Babelia pidetään sekä T?ehovin perillisenä että venäläisen kirjallisuuden ensimmäisenä modernistina, yhtenä koko 1900-luvun verrattomimpia, riemastuttavimpia, riipaisevimpia kertojia. Moldovankassa kerrotut tarinat omalaatuisista gangstereista heräävät eloon Odessalaisten novelleissa tavalla, joka tuntuu muodostavan suoran jatkumon nykyaikaisiin mafiaelokuviin. Toisaalta Babelin omaan lapsuuteen sijoittuvat kertomukset kuvaavat keskiluokkaisen juutalaispojan kasvua uusien mahdollisuuksien ja kasvavan antisemitismin ristiaallokossa.

Isaak Babel syntyi Ukrainan alueella silloisella Venäjällä vuonna 1894 odessanjuutalaiseen kauppiasperheeseen. Babel osallistui ensimmäiseen maailmansotaan sotakirjeenvaihtajana ja kielenkääntäjänä tsaarin armeijan vastavakoilupalvelussa. Hän opiskeli liiketaloutta Kiovassa ja muutti valmistuttuaan Pietariin. Babelin tuotanto koostuu novelleista ja näytelmistä. Novellikokoelmista on suomennettu Odessalaisia ja muita novelleja ja Punainen ratsuväki. Vuonna 1939 Isaak Babel pidätettiin, tuomittiin vakoilusta ja vietiin vankileirille. Hänet teloitettiin Moskovassa 27.1.1940.

Tillgänglighet

6+ böcker tillgängliga
1-5 böcker tillgängliga
0 böcker tillgängliga

Helsinki

Tapiola

Turku

Tampere

ISBN
9789520463601
Bandtyp
Inbunden
Kääntäjä
Adrian Esa
Sidor
336
Samling
Keltainen kirjasto
Förlag
Tammi