Toisin kuin moni luulee, J.K. Rowling ei keksinyt velhokoulukonseptia. Velhokoulusta on myös kirjoittanut amerikkalainen kirjailija Ursula K. Le Guin. Maameren velho on romaani nimien voimasta, nuoren miehen vaarallisesta kunnianhimosta ja halusta näyttää taitonsa.

Kirjan päähenkilö Ged asuu lapsena Gontissa Ten Alders -nimisessä kylässä Maameren fantasiamaailmassa. Gedin maaginen kasvatus saa alkunsa, kun kylän oma huuhaaeukko ottaa tämän siipensä alle. Savuisessa hökkelissään noita opettaa Gedille maailmasta ja sen periaatteesta, jonka mukaan jokaisella olennolla ja asialla on aito nimensä. Aito nimi ei ole sama kuin tavallinen nimi, jolla me olemme tottuneet asioita kutsumaan. Maagit ja velhot pystyvät kontrolloimaan ympärillään olevaa ja elävää maailmaa opettelemalla asioiden aidot nimet. Kun tietää harakan aidon nimen, pystyy kutsumaan linnun luokseen. Kun Ged lähenee aikustumistaan, kylään saapuu vanha tietäjä Ogion, joka päättää ottaa nuoren ja kärsimättömän Gedin oppipojakseen. Ged on innokas, mutta turhautuu pian Ogionin outoihin opetusmetodeihin. Ged päätyy Ogionin ohjeistamana laivalla Roke-nimiselle saarelle, jossa sijaitsee opinahjo maageille, velhoille ja muille taikaa käyttäville.

Satumainen ja kaunis maailma, Le Guinin rauhallinen kerronta ja maantieteellisesti tarkka kuvailu tekee romaanin maailmasta sellaisen, jossa mielelläni vietän aikaa. Romaanin tahti on välillä tolkienmaisen hidas, mutta sisältö on niin mahtavaa, ettei se haittaa. Maameren velhon viesti on että, viha omahyväisyys ja liika kunnianhimo pitää kohdata ja tunnistaa itsessään.