Kirjan toinen kirjoittaja, pellolainen opettaja Pasi Romakkaniemi: ”Miltä tuntui lähteä sotaan, kun kotiin jäi vaimo neljän alle kouluikäisen lapsen kanssa? Kuinka maatalossa elävä perhe selviytyy? Ei pappani tilanne ainutlaatuinen ollut – samanlaiset ajatukset pyörivät kymmenien tuhansien suomalaismiesten päässä käskykortin saapuessa. Ja miesten kokoontuessa Alkkulaan rintamalle kuljetusta varten, myönsi pappa silmäilleensä Väylän yli Ruotsin puolelle. Sinnekin olisi voinut mennä. Mutta mies teki, mitä miehen piti tehdä. ”Sotavuosien jälkiä hän sai loppuikänsä kantaa kehossaan ja sielussaan. Hinta oli kova ja iän myötä olen yhä paremmin ymmärtänyt, kuinka paljosta olen hänelle siitä velkaa. Tämän kirjan myötä toivon maksavani hänelle ja hänen sukupolvelleen edes osan siitä velasta.”
Ja toinen kirjoittaja, pellolainen lehtori Kirsti Hanhirova: ”Sotilas kävelee, istuu kivelle, laskee repun selästään. Edessä kotipiha: tuhkaa, palaneita hirsiä, uuniraunio. Takana pitkät vuodet rintamalla. Tyhjät kädet, tyhjä reppu, vähät eväät. Lautalta lähtee 15-vuotias tyttö kohti kotia. Takana yhdeksän kuukauden työ. Tyhjät kädet, tyhjät taskut. Siinä isä, siinä äiti. Edessä yhteinen elämä. Minulle taattu isänmaa ja äidinkieli. Minulle jätetty paljon.”
Kirjoittajat ovat haastatellen koonneet yli 120 tornionlaaksolaisen kertomuksia sotavuosilta 1939–1945. Kun jatkosodan aselevon ja välirauhan jälkeen muualla maassa päästiin rauhanajan toimiin, sota jatkui Lapissa ja johti väestön pitkään evakkomatkaan ja useimpien kotien tuhoon sotatoimien seurauksena.
Kirjassa ääneen pääsevät kotiseudun miehet, naiset ja tuon ajan lapset. Pienen ihmisen tarinat kuvaavat taisteluja kentällä, menetyksiä, pelkoa kotona, ikävää ja odotusta. Pienen ihmisen tarinat kuvaavat kodin jättämistä, evakkoon lähtemistä, epäuskoa ja toivottomuutta. Ne kuvaavat tyhjyyttä tuhkan ja raunioiden keskellä, lapsen surua ja itkua. Mutta ne kertovat myös periksiantamattomuudesta, rohkeudesta, sisusta, ystävyydestä, uskosta ja toivosta. Ne kertovat siitä, mitä tehtiin, mitä oli pakko tehdä.
