Akateeminen on Keltaisen kirjaston koti

19.09.2024

Hyvä kirjallisuus yhdistää ihmisiä läheltä ja kaukaa.

Keltainen kirjasto syntyi vuonna 1954 tinkimättömästä rakkaudesta kirjoihin ja kirjallisuuteen sekä halusta tuoda maailmankirjallisuuden kirkkaimmat tähdet suomalaisten lukijoiden saataville.

Julkaisusarjan alle on poimittu vuosittain vain harvat ja valitut kirjat, tarinoita maailman kaikilta mantereilta. Klassikoiden ja palkittujen kirjojen lisäksi sarja on pyrkinyt laajentamaan lukijoidensa tottumuksia, haastanut tarttumaan johonkin itselle vieraaseen ja kehottanut avaamaan silmiä myös vähemmän tunnetuille tarinoille. 

Akateeminen x Keltainen kirjasto

Akateeminen Kirjakauppa on tunnettu erityisen laajasta ja laadukkaasta valikoimastaan, joka kattaa myyntilistojen tunnetuimpien kärkinimien lisäksi kattauksen myös kapeammalle lukijakunnalle miellettyjä teoksia. Akateemisen valikoimiin on vuosia kuulunut Keltaisen kirjaston uutuuksien lisäksi valikoima muitakin sarjan teoksia. 

Lokakuussa tarjoamme Akateemisen Ystäväklubilaisille kaikki Keltaisen kirjaston kirjat 15 % alennuksella*.

Tutustu Keltaisen kirjaston kirjoihin:

  1. Kirjan kansi: 'Kaupunki ja sen epävakaa muuri'

    Kaupunki ja sen epävakaa muuri

    Kovakantinen kirja
    32,90 €

    Lue lisää – 32,90 €

  2. Kirjan kansi: 'Long Island'

    Long Island

    Kovakantinen kirja
    31,90 €

    Lue lisää – 31,90 €

  3. Kirjan kansi: 'Lucy meren rannalla'

    Lucy meren rannalla

    Kovakantinen kirja
    29,90 €

    Lue lisää – 29,90 €

  4. Kirjan kansi: 'Baumgartner'

    Baumgartner

    Kovakantinen kirja
    31,90 €

    Lue lisää – 31,90 €

  5. Kirjan kansi: 'Kivisydän'

    Kivisydän

    Kovakantinen kirja
    31,90 €

    Lue lisää – 31,90 €

  6. Kirjan kansi: 'Nämä pienet asiat'

    Nämä pienet asiat

    Kovakantinen kirja
    31,90 €

    Lue lisää – 31,90 €

  7. Kirjan kansi: 'Ensimmäinen persoona'

    Ensimmäinen persoona

    Kovakantinen kirja
    31,90 €

    Lue lisää – 31,90 €

  8. Kirjan kansi: 'Olive Kitteridge'

    Olive Kitteridge

    Kovakantinen kirja
    32,90 €

    Lue lisää – 32,90 €

  9. Kirjan kansi: 'Muistipoliisi'

    Muistipoliisi

    Kovakantinen kirja
    31,90 €

    Lue lisää – 31,90 €

  10. Kirjan kansi: 'Kasvatti'
    Henkilökunta suosittelee

    Kasvatti

    Kovakantinen kirja
    29,90 €

    Lue lisää – 29,90 €

  11. Kirjan kansi: 'Ruttoyöt'

    Ruttoyöt

    Kovakantinen kirja
    29,90 €

    Lue lisää – 29,90 €

  12. Kirjan kansi: 'Viimeinen tuolihissi'

    Viimeinen tuolihissi

    Kovakantinen kirja
    31,90 €

    Lue lisää – 31,90 €

  13. Kirjan kansi: 'Suden jälki'

    Suden jälki

    Kovakantinen kirja
    31,90 €

    Lue lisää – 31,90 €

  14. Kirjan kansi: 'Mikä meidät erottaa'

    Mikä meidät erottaa

    Kovakantinen kirja
    32,90 €

    Lue lisää – 32,90 €

  15. Kirjan kansi: 'Sinkkipojat'

    Sinkkipojat

    Kovakantinen kirja
    31,90 €

    Lue lisää – 31,90 €

  16. Kirjan kansi: 'Iso vihko'
    Henkilökunta suosittelee

    Iso vihko

    Kovakantinen kirja
    31,90 €

    Lue lisää – 31,90 €

  17. Kirjan kansi: 'Odessalaisia ja muita novelleja'

    Odessalaisia ja muita novelleja

    Kovakantinen kirja
    31,90 €

    Lue lisää – 31,90 €

  18. Kirjan kansi: 'Lasihotelli'

    Lasihotelli

    Kovakantinen kirja
    29,90 €

    Lue lisää – 29,90 €

*Tarjous voimassa 15.10.2024 asti.